Bumbo, sitteri, hyppykiikku, kävelytuoli... Mitä mieltä minä, entä muut?

Liinailua Gran Canarialla
Johkun kanssa 2009

Kun tuossa ostomaniassa kirjoitin, että Bumbon (ja muidenkin apuvälineiden) tarpeellisuudesta voisi kirjoitella oman jutun, mutta enpä nyt viitsi, niin asia jäi mieltä kaivamaan. Tässä tulee omaa pohdintaa aiheesta.

Taustaksi voin sanoa, että jälleen netin ihmeellinen maailma + keskustelupalstat + äidit saavat tästäkin aiheesta perinteiset tappelut aikaan. Useampi fysioterapeutti ja lääkäri on tehnyt aloituksen aiheesta tai sitten äiti, jonka kaverin kaiman tutun sisko on fysioterapeutti, lääkäri tai mikä lie. Kuten lähes kaikissa, erityisesti 2+ lehden keskustelupalstan, jutuissa löytyy kaksi ääripäätä. Toiset kieltävät kaiken erittäin jyrkasti ja haukkuvat esimerkiksi näitä "apuvälineitä" käyttävät äidit maan rakoon. Toiset äidit taas kannattavat asioita sairaaloisen fanaattisesti. Missä on kultainen keskitie? Ei niin missään.

Itse olen tässä asiassa melko keskitien tallaaja. Joissakin asioissa en ole niin puolesta ja joissakin olen erittäin innoissani. Kuitenkin kummassakin tilanteessa yritän olla saarnaamatta, kerron vain oman mielipiteeni.

Jensku ja Bumbo 2012

Bumbo: Muovista valmistettu istuin, joka on tarkoitettu noin 3-14kk ikäisille vauvoille ja lapsille. Soveltuu kun lapsi osaa itse kannatella päätään. 

Johkun (tai Jontun) vauva-aikana ajattelin, että tuohan on ihan turha. Mitä tuollaisella tekee? Nyt kuitenkin päätin hankkia Bumbon. Syy ostopäätökseen syntyi pitkälti siitä, että Jensku haluaisi olla vain pystyasennossa, nostaa itseään istumaan sylissä sekä ei oikein meinaa viihtyä lattialla. Minusta on muun muassa ikävää käydä vessassa, jos tyttö täällä huutaa pää punaisena, kun on joutunut pitkälleen. Eihän tuo huutaminen maailmaa kaada, mutta kyllä se itseä häiritsee. Ajattelin, että Bumboa voisi kokeilla, josko se auttaisi. Jensku ei muuten myöskään viihdy sitterissä. Nyt kokeillaan kuinka istuin toimii meillä. Mukana on myös pöytä. Voisikohan tämä olla hyödyllinen yhdistelmä sitten kun aloitellaan syömistä? Monet käyttävät Bumboa suihkujen yhteydessä sekä vauvauinnissa. Hyvin harva pitää vauvaa istuimessa kovin kauaa kerrallaan. Voiko siis pieni hetki asennossa, joka ei ole suora istuma-asento (= ei rasita selkää) olla paha asia? Minun mielestä ei, niin kauan kuin vauva ei ole istuimessa koko päivää. Ja esimerkki keskustelupalstan mammasodasta.

Jonttu 2004. Sitteri toimi myös äidin pöytänä.

Sitteri: Jonttu ja Johku viihtyivät sitterissä hyvin. Nukkuivat päikkäreitäkin siinä. Jensku taas ei viihdy 5 minuuttia kauempaa. Isompien lasten kanssa sitteri toimi päikkäripaikkana, äidin käsien vapauttajana, syöttötuolina silloin kun vauva ei osannut vielä istua ja niin edelleen. Jontun ja Johkun aikaisen sitterin annoin pois, joten Jenskulle ostettiin uusi. Tällä hetkellä sitteri on pääsääntöisesti sisustuselementti tai este. Sittereitä on vaikka millaisia. On perusversiota, hienoja deluxe malleja. On koliikki-itkujen hoitoon. On lelullisia. On hytkyviä ja niin edelleen. Ja esimerkki lähes kokonaan positiivisesta kekustelusta.


Hyppykiikku: Hyppikiikun ajatuksena on lapsen turvallinen pomppiminen ja jalkalihasten vahvistaminen.

Kukaan lapsistani ei ole hyppykiikussa ollut. Jontun vauva-aikana meillä oli ystäviltä hyppykiikku lainassa. Kiikku ei koskaan päässyt tuulikaappia pidemmälle sisälle. Kiinnityspaikka olisi kyllä valmiina. Pitäisiköhän tätäkin kokeilla uutena nyt Jenskulle. Jospa sitä kumminkin tekisi käsijumppaa ja pompottaisi neitiä sylissä. Monelle tutun vauvalle hyppykiikku on ollut valloittava kokemus. Huonoina puolina on mainittu mahdollinen varvastaminen. Esimerkki netin ihmeellisestä maailmasta. Aluksi asiallinen, mutta sitten alkaa jälleen tuttu syyttely.

Kävelytuoli: Tarkoitettu jo pienten lasten liikkumisen avuksi ja kävelyn opetteluun.

Ei ole meillä ollut käytössä enkä koe tarpeelliseksi. Jonttu lähti kävelemään 10kk ikäisenä ja Johku vuoden ikäisenä. Hyvin olemme pärjänneet ilman. Tiedän kuitenkin vauvoja, jotka ovat ottaneet kävelytuolin lempilelukseen. Tässä on tuote, jota en täysin ymmärrä. Toki jos vanhemman selkä on esimerkiksi huonossa kunnossa eikä pysty kävelyttämään lasta käsistä, niin silloin varmasti hyvä. Saa antaa vinkkejä, miksi kävelytuoli olisi hankittavien asioiden listalla. Kuten hyppykiikussa, niin kävelytuolin riskeissä mainitaan varvastaminen. Ja minkäköhänlainen esimerkki nettikeskustelusta löytyy. No tällainen.

Jenskun kanssa opettelimme myös ruokailemaan liinassa.
Kuva on todistusaineistoa mammaryhmälle.

Kantoliina vs. Rinta-/kantoreppu: Tarkoitettu lapsen kantamiseen. Monia erilaisia vaihtoehtoja.

Jontun aikaa totesin, että liinat ovat ihan turhia. Pystyyhän lasta kantamaan sylissä. Johkun vauva-aikana hommasin kantoliinan ja siitä tuli meidän pelastus. Äiti sai kädet vapaaksi ja esimerkiksi etelänreissulla Johku ei suostunut nukkumaan päiväunia muuta kuin liinassa. Jenskun odotusaikana ostin uuden liinan, kun halusin harmaan sijasta punaisen. Viime aikoina liinailu on jäänyt vähemmälle, mutta pidän tätä edelleen parhaimpana apuvälineenä. Käytössäni on pitkä trikoinen liina. Kokeiluun olen myös saanut pitkän kudotun liinan. En vain ole saanut aikaiseksi kokeilla. Liinailu on ehkä näistä apuvälineistä se, joka saa sormet kirjoittamaan eniten omia kokemuksia ja suoltamaan kaikkia positiivisuuksia. Rinta- tai kantoreppua en ole kokeillut. Aikaisemmin kun puhutiin rintarepusta, niin usein takoitetiin vain Baby Björnin reppua. Tämä reppu on haukuttu todella huonoksi monella taholla niin kantajan kuin lapsen näkökulmasta. Ja pahimpia haukkujia taitavat olla liinailijat, jotka fanaattisesti  yrittävät käännyttää ihmisiä liinailuun kertoen sen mainiosta ergonomiasta ja siitä, että kehitysmaissakin kannetaan lapsia. Kuitenkin tässä muiden blogeja seuratessa (esimerkiksi Isyyspakkaus lilyssä) minulle on avartanut myös reppujen maailmaa. On rinta- ja kantoreppuja ja rinkkoja. On Manducaa ja Tulaa sekä Ergoa jne. Ja osa taitaa olla liinan ja repun yhdistelmiä. Manducaa tai Tulaa olisi kiva kokeilla, ihan mielenkiinnosta. Ja linkkinä on Tommi K:n blogin ensimmäinen juttu kantamisesta.

Nämä apuvälineet tulivat tähän hätään mieleen. Voi heittää uusia kehiin, niin kirjoittelen niistä myöhemmin. Nuo nettikeskustelut halusin nostaa esille, koska tämän kolmannen lapsen kohdalla olen oppinut sen, että en mene kyselemään tai lukemaan niitä. Ellen sitten halua naureskella toisille. Suljetut ryhmät ovat paikkoja joissa pystyy kyselemään ja juttelemaan aiheesta kuin aiheesta. Tuosta sainkin idean tulevaan juttuun. Äitien vertaistuki. Tuohon palaan sitten toisten.

Ja loppusanoiksi. Jokainen apuväline on varmasti hyvä, kun sitä käyttää ohjeiden mukaan ja KOHTUUDELLA. Kuten kaikessa muussakin niin lapsen hoidossa kuin... lähes kaikessa MAALAISJÄRKI on paras apu. Maalaisjärjellä pääsee todella pitkälle!