Vauvojen hoitoon tarkoitettujen
apuvälineiden juttua kirjoittaessani sain älynväläyksen tehdä jutun äitien vertaistuesta ja sen tärkeydestä. Raskausaikana sekä lapsen synnyttyä on erittäin tärkeää, että löytyy samassa tilanteessa olevia muita ihmisiä. Vertaistuella voidaan ehkäistä muun muassa synnytyksen jälkeistä masennusta sekä turhia paniikkeja. Nykyään kun tieto etsitään internetistä, niin goolettaminen on vaarallista. Hakutuloksena tulee usein ensin kaikki negatiiviset vastaukset. Toinen paha paikka etsiä tietoa on avoimet keskustelupalstat. Joko saat tietää, että siskon kaiman serkun lapsella asia tiesi kuolemaa tai sitten sinut haukutaan huonoksi äidiksi. Edellemainituista syystä suljetut ryhmät ovat parempia. Siellä keskusteluista puuttuu pääsääntöisesti toisten haukkuminen. Sekä suljetussa ryhmässä syntyy luottamus toisia kohtaan. Ryhmissä puhutaan kaikesta. Kuitenkin ryhmän luottamuksen haavoittavaisuus on vaarallista. Epäluottamus ryhmässä kumoaa ryhmän tarkoituksen. Tästäkin on kokemusta.
Omat kokemukseni:
 |
Jontun kanssa koneella 2005. Tosin tällä kertaa
Jonttu kirjoittelee Wordiin. |
1) Marrasmammat 2004. Ryhmässä vielä olevat ovat jo oikeita ystäviä. Ryhmän historia alkaa alkuvuodesta 2004, jolloin alkoi tulemaan plussatesteja ja laskettuaika sijoittui marraskuulle. Ryhmän keskustelut käytiin Vauva-lehden keskustelupalstalla. Tuolla palstalla juttelin päivittäin muiden lähes sadan lasta odottavan kanssa. Kun pienet marraksemme syntyivät, niin msn:n palveluun perustettiin uusi ryhmä, joka oli suljettu. Ulkopuoliset eivät enää voineet lukea juttuja. Itse pyörin vauva-lehden keskusteluissa vielä tovin, kunnes tammikuussa 2005 siirryin suljettuun ryhmään. Suljetun ryhmän alussa meitä oli lähes 90. Hiljalleen sieltä alkoi erottua aktiiviset kirjoittajat sekä taustailijat. Jossain vaiheessa päätimme, ettemme siedä taustailua eli toisten juttujen lukemista ilman että itse osallistuu. Tämä epämukavuus johtui siitä, että jutut alkoivat menemään todella henkilökohtaisiksi. Netissä lähes anonyymina oli huomattavasti helpompi kertoa asioista kuin tosielämässä Teimme säännöt ja jos niitä ei noudattanut, niin suoritettiin siivous ja henkilö poistettiin. Tuolla ryhmässä olimme nimimerkeillä, mutta hiljalleen omat nimet yleistyivät ja tapaamiset alkoivat.
Nyt lähes 9 vuoden jälkeen meitä on ryhmässä vielä 21 jäsentä. Olemme päättäneet, ettei siivouksia enää tehdä vaikkei joku olisi enää aktiivinen. Keskustelu on arkista, koko elämää koskevaa. Joskus juttua on kovasti ja ryhmässä käy vilske, mutta joskus on viikkoja ettei juurikaan kukaan kirjoita. Kuitenkin tieto siitä, että ystävät ovat siellä, niin pitää voimissa. Porukalla olemme kokeneet uusien lapsien syntymisiä, keskenmenoja ja avioeroja sekä uudelleen rakastumisia. Eli kaikkea mitä elämä tarjoaa. Jokainen mamma tuolla on tärkeä ja rakas. Ilman heitä en osaisi kuvitella eloa nyt. Toivon, että tapaamisiin pääsisin useammin. Me tapaamme 1-3 kertaa vuodessa ja nykyään ilman vauvoja. Tosin viime tapaamisessa piipahdin Jenskun kanssa päiväseltään. Oli vain pakko päästä näkemään ystäviä! Kiitos teille ihanaiset! Sniff!
2) Syyskuulaiset 2007 tai jotain. Johkun odotusaikana kävin juttelua 2+:n pastalla. Porukkaa alkoi siirtymään Yahoon yhteisöön. Itse en tuon toimintaa ymmärtänyt ja 2004 ryhmä tuki vielä niin vahvasti, joten Johkun syntymän jälkeen ajauduin ryhmästä erille. En koskaan päässyt sinne sisään. "Vanha" vertaistuki, samassa tilanteessa olevien kera riitti mainiosti.
3) Syyskuun Söpöliinit 2012. Kuten yllä kirjoitin, niin marraskuisten ryhmä on hiukan hiljentynyt. Lisäksi vauvoja ei siellä putkahtele enää samaan tahtiin, kuin Johkun aikana. Eksyin sitten jälleen 2+:n keskusteluihin ja aloin melko epäaktiivisesti kirjoitella siellä. Porukka alkoi siirtymään Facebookin suljettuun ryhmään. Koska itselläni on facebook-addikti ;) niin tottakai seurasin myös sinne. Poikkeuksena edellisiin kertoihin, nyt ei keskusteluja käyty enää anonyymina. Facebookissa oltiin omalla nimellä ja naamalla. Ensin tämä hiukan mietitytti, mutta sitten luottamus syntyi ja juttu alkoi luistamaan. Tuolla edelleen pyörin paljon ja kuulun siihen aktiiviseen porukkaa. Juttelu on niin helppoa aina ohi mennen. Facebook on minulla auki, jos kone on auki. En kuitenkaan istu koko päivää tässä koneella, vaan ohi mennen aina heitän juttua. Tämä tieto niille, jotka ovat huomanneet että olisin aina facessa. ;) Meitä on tuolla ryhmässä vielä paljon. Saman verran kuin marraksissa alkuaikoina. Toiset ovat aktiivisia ja toiset hiljaisempia. Säännöt olemme myös luonneet, jolla pyritään vähentämään taustailua. Ja kukas muu on kurinpitäjänä kuin minä. :D Tässä lyhyessä ajassa on myös käsitelty monia elämän vaikeita asioita sekä ryhmän luottamus on ollut koetuksella. Nimittäin...
Selvisi, että yksi henkilö ei ollut ryhmässä omana itsenään. Selvisi myös, että hänen uskomattomat tarinansa olivat lähes sana sanalta kopioitu toisen ihmisen elämästä. Olin lukenut henkilön haastattelun lehdestä, mutta en osannut yhdistää. Kun tämä valehenkilö yllättäen katosi koko facesta, niin alkoi spekulointi ja selvittely. Lopulta kävi ilmi, että oli tekstinsä kopioinut muokaten kirjasta. Ja en ollut ainoa, joka oli uskonut lähes kaiken. Porukka ryhmässä tunsi olonsä petetyksi. Totta kai. Jouduimme miettimään mitä teemme. Uskallammeko enää kirjoittaa. Päätimme kuitenkin jatkaa ja tapaus nousee enää harvoin esille. Useimmiten joko tiedusteluna että onko siitä selvinnyt mitään tai vitsinä. Uskon että loppupelissä tapaus lujitti ryhmää. Tietenkin AINA kun ollaan tekemisissä virtuaalimaailmassa, niin riskit ovat sen mukaiset. Jokainen joutuu itse miettimään miten paljon antaa itsestään muille.
4) Muita tukiverkkoja ovat olleet kaverit. Jontun odotus- ja vauva-aikana ystävien tuki oli vähäistä, sillä samassa tilanteessa olevia ei juuri ollut. Tästä syystä majoittauduinkin virtuaalihiekkalaatikolle. Tai olihan
Hellurei, mutta hän asui kaukana ja aloimme tuolloin vasta tutustua. Johkun ja Jenskun odotusaikana pitkäaikaisin ystäväni on myös saanut lapsen. Hänen kanssa olemme voinut erityisesti nyt tukea toisiamme.
Lisäksi paikkakullani toimii avoimen päiväkodin perhekahvila. Johkun vauva-aikana kävin usein tuolla ja taisin osallistua suljetunkin kotiäitiryhmän tapaamisiin. Nyt Jenskun vauva-aikana perhekahvila on jäänyt, vaikka haluaisinkin sinne mennä. Aikataulut eivät vain sovi. Suljettuun kotiäitiryhmään kuitenkin kuulun. Nyt meillä on syyskausi takana. Mielestäni paras kerta on ollut kun viimeisen kerran jälkeen pidimme oman kahvitteluhetken. Siellä mielestäni juttelu oli luontevampaa. Kahvittelujen merkeissä tapaamme jälleen vuoden vaihteen jälkeen ja ryhmä jatkaa sitten virallista osuutta loppiaisen jälkeen. Tuntuu kuitenkin siltä, että tuolta löytyy minulle uusia äitituttuja. Ja minun haaveissa olisi myös, että uusi koti. Mies ei vain tuohon kotiin lämmennyt. ;)
Varmasti monien mielestä olen liikaa tietokoneella. Kuitenkin jos virtuaalivertaistuella pystyn ehkäisemään synnytyksen jälkeisen masennuksen, niin koneiluun käytetty aika on hintansa väärti. Näin pysyn toimintakykyisenä ja kykenen hoitamaan lapset (ja nykyään myös kotia) hyvin. Jos kohtaisin masennuksen, niin silloin lasten hoito kärsisi ja koko elämä kärsisi. Tietenkin aina voisi hiukan vähentää, mutta... internetin kautta voi luoda myös niitä oikeita ihmissuhteita. Itse koen virtuaalimaailman tärkeänä, mutta onneksi on muutamat mammakaveritkin netin ulkopuolella.
Mitä mieltä sinä olet virtuaalisista hiekkalaatikoista ja äitien netissä olosta?
Ja muista vielä
arvonta
