Pikkuisen ensimmäinen juhla

Eilen vietettiin pikkuneidin ensimmäisiä juhlia. Päivä alkoi juuri siten, miten sen kuuluukin. Neiti ei nukkunut aamupäivästä tavanomaisia pitkiä päikkäreitä vaan heräsi vajaan 2 tunnin päästä. Onneksi omat hiukseni sain kuosiin bad-hair-daystä huolimatta. Sisällä neiti vielä torkkui sen verran, että sain meikitkin naamaan. Kyllä siinä itseä laittaessa tuli ajatukset: "Miksi en mennyt kampaajalle?" "Olisipa häitteni hovimeikkaaja Suomessa". Isomman neidin hiuksetkin sain laitettua nätisti, vaikka peikkoprinsessa muutti mieltään kiukuten useampaan otteeseen. Mies lähti ennakkoon laittamaan ristiäispaikkaa kuntoon. Tuntia ennen tilaisuuden alkua pakkasin kaikki kolme lasta autoon ja suunnattiin Sovituksen kirkolle. Juhlakalu otti onneksi puolen tunnin torkut ennen toimituksen alkua.

Itse kastetilaisuus Sovituksen kirkon Andreaksen kappelissa meni hienosti, vaikka pelkäsin unikiukkua koko päivän. Sylissä pitävä kummi osasi hommansa erinomaisesti (onhan hänellä itsellään vajaa 2-vuotias lapsi). Kummi pysyi koko ajan liikkeessä ja piti neitiä pystyssä. Muutaman vastalauseen neiti ilmoitti, mutta tutitettu kummi oli valppaana. Kolmannen kummin vastuutehtävä onneksi jäi puuttumaan, hänet oli varustettu puklauttelua varten liinalla. Sylissä pitävä kummi onneksi välttyi pukluilta (jotka äiti sai kyllä myöhemmin päälleen). Isompi neiti oli hupaisa kommentoidessaan tilaisuutta. Isoveljen kunniana oli kertoa vauvan nimi.

Päällä neidillä oli minun tekemä kastemekko. Kastemekon kudoin esikoista odottaessani. Työhön meni useampi kuukausi, mutta upea siitä tuli (vaikka itse sanonkin). Malli on 2/1983 käsityölehdestä. Kun mekko oli valmiina huomasin tuon hauskan yhteensattumat, olen itse syntynyt helmikuussa 1983.



Kastetilaisuuden aikana minulle iski epätodellinen olo. Onko minulla todellakin kolme lasta? Tämä sama tunne iskee aina silloin tällöin. En ole vieläkään täysin sisäistänyt, että perheemme on kasvanut. Kuitenkin toisaaltaa tuntuu, että pikkuinen olisi ollut aina. Onneksi palasin takaisin todellisuuteen, kun sain tilaisuuden jälkeen pikku kullan takaisin omaan syliin.

Kahville menimme kirkon takkahuoneeseen, oli mielestäni juuri täydellinen paikka meille. Herkut olivat mahtavat, ja niitä tuli syötyä paljon. Kakkua lukuunottamatta tarjoiluista vastasi Eilan Pitopalvelu. Kakku oli ystäväni (Hellurei / Hellut Hetelmät) tekemä ja se oli täydellinen. Olisin voinut syödä koko kakun kerralla. Kakku ei ollut liian makea, juuri sopiva. Ja koristeet. Olin sanaton, kun näin taideteoksen.

Juhlan jälkeen pikkuneiti sai päälleen hiukan vilposemman puvun. Vaatteiden vaihdon ja tankkauksen jälkeen olikin hyvä ottaa pienet nokoset. Sitten jaksoi hyvin hetken taas seurustella.


Nyt kun perheessä on neitejä kaksi, niin olen miettinyt lasten kutsunimet tähän blogiin uudelleen. Jatkossa esikoinen on Jonttu, isompi neiti on Johku ja pikkuneiti on Jensku.











P.S. Muoks. Kakuntekijä alkoi pitämään blogia myös, joten pitihän hänet linkittää juttuun mukaan. ;)