Koska harrastus ei ole enää vain harrastus?

Jontun opettaja suositteli keväällä, että Jontun innostusta sählyyn voisi tukea ja jatkaa harrastuksena. Aloin googletella alueemme tarjontaa, ja mitään kerhomaista ei löytynyt. Pari vaihtoehtoa löytyi salibandysta ja oman kunnan joukkue oli sivujen mukaan sellainen, joka pelaa aluesarjassa. Tämän kaiken siis tein jo loppu keväästä. Tuolloin aloin jo heti pähkäillä, että onko pelaava joukkue sopiva paikka lapselle, joka ei ole koskaan harrastanut liikuntaa. Olin erittäin epäilevä, ja viestin laittaminen joukkueeseen jäin.

Kesäloman loppuessa päädyin laittamaan viestiä ja sainkin nopean vastauksen. Joukkue on sellainen, että kaikki voivat harjoitella elokuun, jonka jälkeen valmentajat valitsevat pelaajat, jotka saavat olla joukkueessa koko vuoden. Toki joukkueenjohtaja laittoi, ettei vielä tiedetä ketkä vanhoista jatkaa. Todennäköisesti joukkueeseen mahtuisi.

Joo. Periaatteessa voisi mahtua, mutta onkohan kuitenkaan taiteelliselle liikuntaa harrastamattomalle pojalle ei-kerhomainen toiminta kuitenkaan oikea ratkaisu. Päädyin itse ja myös Jontun kanssa ratkaisuun: EI OLE. En vain voi ottaa riskia, että karsiutuminen tulisi. Jos näin kävisi, niin Jonttu ei suostuisi liikkumaan enää ikinä. Tunnen poikaani sen verran. Ja haluanko lapseni mukaan joukkueeseen joka harjoittelee ja kilpailee tosissaan? En oikeastaan.

Laitoin viestiä joukkueenjohtajalle, että passaamme ja hän laittoi vielä vähän taustaa (ettei hänen huono ensimmäisen viestin ulosanti torppaa harratamista). Ihan ok, ettei tämän ikäisillä ole vielä henkilökohtaisia tilastoja eli eivät kilpaile tavallaan keskenään. Ja otteluja ei olisi ollut kuin noin 8 vuodessa eli ei paljoa. Siis ei ottelut huono asia ole, tuovathan ne mielekkyyttä omalla tavallaan, mutta ne tuovat myös sen, että heti pitää osata. Vaikkei vielä tämän ikäisillä, niin vuotta vanhemmilla tulee jo tilastot mukaan, ja meno muuttuu vakavemmaksi. Ja sitä en halua.

Itselläni on tanssijatausta. Ja vaikka nautin tanssimisesta ja se ei haitannut opiskelua, niin homma kyllä karkasi käsistä. Olin kuntani (ja koko Suomen) yhdessä parhaimmista tanssiryhmistä. Ja ryhmä halusi olla jatkossakin paras. Miten tämä näkyi harrastukseni loppuvaiheessani? Vain parhaimmat saivat tanssia. Itse en kuulunut parhaimmistoon ja olin porukan nuorimpia. Tämä teki sen, että esiintymisissä ja luokitteluissa en ollut lopuksi enää osallisena. Harjoituksissakin tanssiaika alkoi jäämään alle puoleen ajasta. Näinkö tuetaan tanssimisen/harrastamisen iloa? No, polveni alkoivat temppuilla. Tanssimisen ilon katoamisen ja polvieni heikon kunnon yhdistelmä sai minut lopulta lopettamaan. Tanssimista rakastan edelleen, mutta ikävä kyllä ryhmästä ja koko seurasta on edelleen negatiiviset tunteet. Jälkiviisaana voi vain todeta, että olisi pitänyt lopettaa aiemmin. Mutta minkäs teet, kun tanssi oli ollut useamman vuoden koko elämä? Minua ei koskaan pakotettu harrastamaan. Kaikki lähti ihan itsestäni. Ja niinhän sen pitääkin olla. Tämä selittää varmasti pitkälti sen, miksi pähkäilen niin tarkkaan Jontun liikuntaharrastusta.

Vaikka äsken kirjoitin, että koko ryhmästä jäi negatiiviset tunteet, niin on minulla paljon hyviäkin muistoja. Erityisesti alkuaika, kun ei oltu vielä niin hyviä. ;) Ja ulkomaanmatkat. Fiilis oli ihan erilainen silloin kun kaikki olivat samalla viivalla tanssimassa. Koreagrafiat olivat sellaisia, että kaikki osallistuivat. Ei karsittu tanssijoita. Tanssimisesta silloin todellakin nautti. Sen kokemuksen haluan lapsilleni. En sitä, että homma menee liian vakavaksi.

Nyt vain voin toivoa, että tein oikean päätöksen sählyn suhteen? Itse tässä on nyt yritettävä panostaa lasten kanssa liikkumiseen. Ja Jontun kohdalla kannustetaan jatkamaan taiteellista polkuaan perheenä liikkumisen ohella.

We did it...

Synttärit 3x30 vuotta on nyt juhlitti. Ja kommelluksilta ei vältytty. Niistä vastasin MINÄ. Tänään sunnuntaina olimme Kunnon Naisia ja lenkkeilimme 10 kilometrin lenkin. Tai tulihan meillä 2+2km lisäksi kun kävelimme alueelle ja takaisin hotellille.

Mutta siis... Facebookin kaverit tietävätkin sekoiluni. Junassa menomatkalla huomasin, että etukortti ei ollut rahapussissa, eikä näkynyt kassissakaan eikä takin taskuissa. Minä, joka en kirjoile, niin päästin lähes kirosanojani suustani. Alennuksen kanssa hotellihuone meidän kolmen kööriltä olisi ollut yhteensä 70 euroa, mutta hups, ilman korttia 121 euroa. Noh, minä ilmoitin, että maksan erotuksen. Minun moka. Ruokapaikkakin oli valittu siten, että saan henkilökunta-alennuksen, mutta eipä käytetty sielläkään. Syömässä siis kävimme Bravuriassa ja yöpyminen oli Sokoshotels Presidentissä.

Kröhöm...

Ruoka Bravuriassa oli jälleen erinomaista. NAM! Mitä tapahtuikaan kun lähdimme ravintolasta? Kassinpohjassa tuntui jotain outoa kovaa. Tadaa! Kortti löytyi. Siis hyvä, että ei ollut lopullisesti kadonnut, mutta hotellihuone harmittu. Päätimme, että kysytään vielä respasta, että onnistuisiko maksun peruutus ja muuttaminen halvemmaksi. JA ONNISTUI! Kiitoksia ihanalle virkailijalle!

Että näin meillä lauantai. Muuten ilta meni hotellihuoneessa juoruillen ja vähän viiniä juoden. Kävimme kuitenkin hortoilemassa ja suunnistamassa iltapalat (ja sunnuntain lounaan) vielä illalla Subwaylta.

Meidän cooleri

Sunnuntain aloitimme kunnon aamiaisella ja sitten jatkoimme juoruilua huoneessa. Yhdentoista maissa lounassubit ja sitten vaatteiden vaihtoon. Puoliltapäivin lähdimme kävelemään tapahtuma-alueelle. Sinne päästyemme hiukan sade yllätti, mutta ei onneksi pitkäksi aikaa. 13.20 oli meidän startti ja matkahan sujui erittäin jouhevasti. Kilometrit hupenivat ihan ohimennen jutellen. Matkaan meni 1h55min ja hiukan vauhdikkaamminkin olisi voinut mennä, mutta ihmismassassa oli helpointa mennä porukan mukana. Ei tullut hiki ja voimia jäi vielä paluumatkalle hotellille. Hyvä lenkki oli ja ensi vuonna uudelleen. Silloin aikatavoite on 1h45min.

Ennen

Jälkeen

Kiitos ihanille naisille seurasta! Tästä tulee perinne.

Matkaan on startattu

Ihmisiä silmänkantamattomiin

Sambic

Maali häämöttää

Kuuluhan tänne...vähän kaikkea

Tähän viikkoon on kuulunut kävelyä. Kolmesti olen käynyt kunnolla lenkillä ja lisäksi kävellyt muutenkin. Tänään oli mahtavaa tehdä reilun 7km vaunulenkki ystävän kanssa. Tällä viikolla on vielä tarkoitus käydä 1-2 kertaa kävelemässä. Se 10km pitäisi kokeilla. Ensi viikon sunnuntaina onkin sitten koitos edessä. Ja nyt oikeasti, kävelylenkit eivät jää Naisten Kymppiin. Ne jatkuvat ja jatkuvat ja jatkuvat...

Kesä ja mansikat

Tämä viikko on ollut erittäin kesäinen. Ja mitä se tarkoitti. Uraäiti joutui lähtemään vaateostoksille. Ei kyennyt enää olemaan farkuilla ja pitkähihaisella paidalla. Tänään kävin YKSIN LASTEN KANSSA shoppailemassa. Rahaa paloi kröhöm melko paljon. Piti samalla ostaa useammat synttärilahjat ja käydä lasten kanssa syömässä ja niin edelleen. Reissu meni suhteellisen hyvin, mutta kyllä se oli aikamoista extremeä. Reissun jälkeen palkitsin itseni suklaalla ja Infernolla.

MINUN!!!!

Ja Inferno... Kyseessä on Dan Brown:n uutukainen. Ei, en ostanut kirjaa vaan sain sen Radio Novalta. Maanantaina juutuin autoon kuuntelemaan juttua kirjan suomennosprojektista. Jensku oli ihan väsynyt, muttei osannut nukahtaa ilman maitoa. Neiti odotteli kanssani yllättävän nätisti koko jutun loppuun. Ja vielä mamman tekstaamisen ajan. Viestin jälkeen kuulin, että heillä on kirjoja jaossa. En kuitenkaan kuullut, miten sellaisen saisi itselleen. Kun pääsimme sisään, niin tuli tieto kirjojen jakotavasta. MUTTA lapset kirkuivat siihen malliin, että meni ohi. Olin kuitenkin iloinen tiedosta, että uusi kirja on ilmestynyt.

Kun Jensku oli nukkumassa, niin puhelin soi. "Hei, täällä on Satu Radio Novalta... laitoit tuossa viestiä... olet voittanut kirjan..." JEEEEEE!!!!! Mä voitin, mä voitin. Tosin olen voittanut Novalta ennenkin. Jokunen vuosi sitten siellä pyydettiin lempi joululauluja. Ilmoitin omani, joka poikkesi valtavirrasta. Ja minulle soitettiin (ja olin lähetyksessäkin). Sain Tarja Turusen joululevyn. Olen muuten ainakin kerran aikaisemminkin ollut lähetyksessä. Ennen häitä toivoin laulua ja sen sain. Pitääpä jatkaa jälleen Novan kuuntelua, josko taas jotain voittaisi. :)

Viikkoon on kuulunut myös yh-arkea. Mies on ollut kaksi päivää Turussa ja heti perään päivä Tampereella. Onneksi kohta alkaa meidän kaikkien kesäloma.

Ja eihän toukokuuta ole ilman Jääkiekon MM-kisoja sekä Euroviisuja. Jääkiekko olen katsonut paljon, muitakin kuin Suomen pelejä. Hommasin itselleni Viihteeseen Mertarannan selostamaan. Kisakatsomo on ollut virtuaalinen, sillä miestä ei todellakaan kiinnosta jääkiekko. Jonttu katsoi kahdesta ensimmäisestä Suomen pelistö kaksi erää, sitten loppui kiinnostus. Johkua ei ole yhtään kiinnostanut. Jensku on useammin "katsonut" yhden erän aina, kun neitiä on pitänyt vitkuttaa ennen nukkumaan menoa. Kisakatsomo on ollut sitten Facebookissa.

Euroviisuihin sain miehen kaveriksi katsomaan. Olemmehan ollut itse kisoja katsomassa Hartwall Areenalla. Aikamoisia kipaleita siellä oli. Veikkauksien suhteen olemme miehen kanssa tasoissa. Finaali ratkaisee voittajan.

Lauantai onkin aikamoinen. Jääkiekkoa ja Viisuja. Mutta siinäpä onkin ystävän synttärit. Katsotaan sitten, mitä kaikkea voi katsoa. Viisut onneksi voi vakoilla kännykällä. Jääkiekko näkyy varmaan juhlissa, onhan siellä perheen isä kotosalla.

Naisten Kymppi lähenee...

Lasten tekemät lahjat + äitienpäivä kukat

... ja eipä minun liikkumiseni ole ollut kehuttavaa. Tässä kuussa olen käynyt kaksi kertaa kävelemässä. Maanantaina ja eilen. Eilen tosin matka oli 8,6km ja se sujui erittäin kepeästi. Piti käydä hakemassa kaupungista sinne edellisenä iltana jätetty auto. Olin miehen kanssa Lahden Seurahuoneen avajaisissa. Ei me siellä kovin myöhään oltu. Yhdeksän jälkeen olimme jo kotona kun 1) appivanhemmat halusivat ajoissa kotiin, he siis olivat lapsia hoitamsasa 2) minä halusin katsoa jääkiekkoa Mertarannan selostamana.

Tärähtäneet bussissa tulossa kotiin.

Eilen kävellessä näin toisen kerran poliisien käyttävän valojaan väärin. Eivät viitsineet odotella valojen vaihtumista. Jostain syystä punaisiin pysähtyessään keräsivät jonkin pömpelin liikenteenjakajalta pois. Tässä tilanteessa ne vilkut olivat ihan järkevät, koska jos nouto ei olisi onnistunut punaisten aikana, niin muut huomaisivat pysähtyneen auton. MUTTA poliisi kerkesi napata törpön kyytiin punaisten aikana, eivät jaksaneet sitten odotella valojen vaihtumista. Valot edelleen vilkkuen päin punaisia ja heti risteyksen jälkeen vilkkuvalot pois. Ja valot vaihtuivat noin 3 sekunnin päästä. Tämän kun olisi saanut tallennettua!!! Kerran aiakisemmin muuten näin hankalassa risteyksessä myös saman. Kyseisestä risteyksestä on haasteellista kääntyä vasempaan kun liikennettä ja väistettäviä on paljon. Aikansa siinä odottelivat ja sitten pillit päälle. Muut saivat väistää heitä. Kun kääntyminen oli suoritettu, niin pillit pois päältä. Mielestäni TÖRKEÄÄ!

Mitäs muuta meille?

Olen tehnyt päätöksen hoitovapaan suhteen. Tästä lisää ensi kuussa, kunhan olen ensin pomoa treffaillut.

Jensku täytti tänään jo 8 kuukautta. Ja ensimmäinen hammas on viittä vaille läpi. Näkyy jo erittäin hyvin, muttei vielä kilise lusikalla kokeillessa.

8kk sankari

Tänään oli muuten äitienpäivä. Aamulla sain nukkua yhdeksään asti. Aamiaisen sain syödä rauhassa. Isommat lapset olivat mummilassa yökylässä, kun päätimme pitää eilen illalla extempore-grillikekkerit. Ja aamulla herätessäni Jensku oli jo ensimmäisillä päikkäreillä. Äitini ja isäpuoleni sekä appivanhemmat olivat meillä syömässä. Mies oli taikonut jälleen ihania herkkuja.

Extempore-grillikutsuilla oli jälkiruoaksi
suklaafondueta ja mansikoita. Eipä ole ennen
tullut sulatettua suklaata GRILLISSÄ.

Äitienpäivälahja (?) mieheltä

 

Lasten tekemä kakku mummilassa

Se on maaliskuu - Hyvän olon metsästys

Helmikuun mässykuukausi takana ja tänään 1.3. paluu ruotuun. Tänään ohjelmassa oman aktiivisuustason selvittäminen. Eilen illalla laitoin sykemittarin päälle ja pidän sitä harjoituksella 24 tuntia. Tänään ei ole ohjelmassa mitään erikoista, normipäivä, joten hyvä selvittää kalorilaskuria (ja itseä) varten, mikä on peruskulutukseni, paljon saan normaalisti syödä. Tämä on tärkeää, jottei tule syötyä liian vähän.

Reilu 12h takana mittausta ja kaloreita kulunut 1312kcal ja näistä suurinosa 10 tunnin yöunilla. Kalorilaskuri laskee kulutuksekseni 2040kcal, joten veikkaan, että todellisuudessa normaalipäivän aikana tekemättä mitään erikoista kulutan kyllä enemmän. Kyllähän koukkimista (tutti) tulee tehtyä paljon. Lattialle ja ylös paljon ja ihan Jenskun kanniskelua ja tytön viihdyttämistä kulkien edes takaisin koko ajan. :)

Tavoitteena on tiputtaa painoa 9kg (mässäilyn tuloksena +3kg) tai jos aiemmin löytyy itselle hyvä olo, niin siihen jäädään. Kilot eivät ole the mittari nyt vaan hyvä olo ja se naisellisuuden tunteen löytäminen. Toukokuun lopulla siintää yksi määränpää, kun osallistun kahden ystävän kanssa Naisten Kympille. Tuota varten peruslenkkeilyllä haen kestävyyttä, jotta matkasta selviämme siten, ettei kaikki tapahtuman esiintyjät jää näkemättä.

Nyt tsempatkaa ja potkikaa persuksille! Haluan voida hyvin.

Kun poika vei äidin hiihtämään...

Lepotauko ennen toista kierrosta.

Kaikkea sitä joutuu tekemään. Viimeksi kunnolla olen hiihtänyt seiskaluokalla noin vuonna 1997. Loppu yläasteajalta sain vapautuksen hiihdosta polvien takia (ehkä inho hiihtoa sekä muutamaa muuta lajia kohtaan sai liioittelemaan vaivoa, ei kerrota kenellekään...). 2000-luvun alussa olen laittanut sukset jalkaan ja laskenut mäen pari kertaa. Lopputuloksena nolo kaatuminen ja se siitä. Viime talvena oli tarkoitus kokeilla hiihtoa, mutta jäi. Nyt Jonttu, joka vihaa hiihtämistä, halusi lähteä äidin kanssa hiihtämään. Poika halusi näyttää pururatareitin, jonka hiihtävät koulussa. Jos poika, joka vihaa hiihtämistä haluaa hiihtää, niin mitä muuta äiti voi kuin kysellä omia välineitään omalta äidiltään. Hiihtovarusteet löytyivät ja sain jopa haettua ne kotiin. Pitoa pohjiin (koska aion mennä perinteistä tyyliä). Ja ei kun ladulle...

****

Tänään sunnuntaina suuntasimme koulun pururadalle. Hiukan jännitti, että onko siellä latuja, koska yöllä satoi lunta. Autolla ladun viereen ja tarkistus. Reipas täti hiihti viidettä kierrostaan ja oli putsannut ladut. Pojan kanssa suksille ja matkaan. Töks töks... Sukset tökki. Pohjissa lunta. Kun sai suksen pohjat kuntoon, niin menohan sujui. Tuon taidon muisti vielä. Tai taisi tuo perinteinen sujua paremmin kuin viime kerralla (siis silloin 16 vuotta sitten). Jonttu laittoi sellaisen tahdin päälle, että mamma sai hiihtää tosissaan. Ensimmäinen ja ainoa iso ylämäki - Jonttu hiihti latua pitkin, mamma teki kuolemaa ja siirtyi ladulta pois. Mietin, että mä olen ihan kuollut, kun ollaan kierros tehty. Onneksi hiihto lähti jälleen luistamaan. Seuraava haaste - ala-asteajan kauhistus - iso alamäki. Oli se vieläkin melko iso. Jonttu laski mäen alas huutaen: "lujempaa, lujempaa". Kolmannen kerran pysyi koko laskun pystyssä. Ja äitikin selvisi pystyssä. Loppukierros sujui hyvin. Maalissa päätimme lähteä vielä toiselle kierrokselle. Tällä kertaa Jonttu pyllähti keskellä isoa laskua. Äitiä jännitti, miten itselle käy, kun latu oli siinä kohtaan todella huono. SELVISIN toisestakin laskusta ja koko urakasta kaatuamatta. Puolessa välissä toista kierrosta Jontulle iski väsymys ja loppu matka olikin taistelua. Takaisin autolle kuitenkin päästiin. Kokonaisaika 50 minuuttia.

Jonttu ei suostunut ottaa äidistä kuvaa.

****

Uskokaa tai älkää. Hiihtäminen oli kivaa ja aion mennä uudelleen !!!

Liikkumaan ja haaste

No nyt on saliohjelma tehty. Kävin pyörähtämässä opetuksessa eilen, tiistaina. Tanssiminen onkin jo aloitettu jokunen viikkoa sitten. Harmi vain kun joulu sotkee tanssimista joulutauon merkeissä.

Kunnon kohotus on vihdoinkin aikuisten oikeasti aloitettu. Ja samalla myös niiden viimeisten raskauskilojen karistaminen (+ hiukan muidenkin).

Olen valinnut paikakseni hollolaisen Aerodikkarit kunto-ja aerobicsalin. Pari vuotta sitten kävin tuolla samaisessa paikassa tanssimassa Lattareita puolen vuoden ajan. Sitten kaverini (Jenskun kummi) tuli raskaaksi ja enhän minä saanut aikaiseksi jatkaa joulun jälkeen yksin. Meidän piti palata tuonne, mutta se jäi ja jäi. Ja sitten minä tulin raskaaksi. Nyt siis paluu tauon jälkeen. Lattareiden vetäjä on aivan ihana ihminen. Tunnilla saa olla hyvä tai huono, ei haittaa menoa. Tanssimisessa on tanssin iloa.

Salin puolella olen tainnut kerran käydä mieheni kanssa. Siitäkin on ainakin kaksi vuotta ellei kauemminkin. Nyt on minutkin opastettu salin maailmaan ja säännölliset käynnit voivat alkaa. Mies onkin jo puolen vuoden ajan käynnyt salilla kolme kertaa viikossa. Kuulemma tuo paikka koukuttaa. TOIVOTTAVASTI!

Voitin joku aika sitten lahjakortin lahtelaiseen liikunta- ja hyvinvointi keskukseen. Olin ihan WAU, 80 euron lahjakortti. Kävinpä sitten tutustumassa ja pah, eihän sillä rahalla saa siellä mitään. Jollei halua maksaa itseään todella kipeäksi, niin vähintään vuoden jäsenyys pitää ottaa. EI, EI ja EI. En halua sitoutua mihinkään jäsenyyteen. Tästä syystä Hollolan paikka onkin erinomainen. Ei ole jäsenyyksiä ja hintatasokin Lahden saleja edullisempi. Ja mikä lisäksi tärkeää, paikka on kilometrin päässä kotoa.

Ja mitä tavoitteita minulla on...

Liikunnalisesti: 2 kertaa viikossa salille ja kerran viikossa tanssimaan.
Fyysisesti: 6-8 kg painoa pois, kiinteytyminen ja lihaksistoon voimia. Lihaksiston kuntoon saaminen on todella tärkeää, koska polvien toimiminen vaatisi hyvät reisilihakset. Ja selkä. Synnytyksen jälkeen selkä on oireillut ja olisi hyvä saa lihakset kuntoon ettei mitään vaivaa jäisi.

Ja sitten syömiset: Minun on ihan pakko olla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla eikä enää vain itseni takia. Taisi Jensku tottua jo mahassa kyseiseen ruokavalioon. Nimittäin silloin kun olen hiilarimässäilyt ja oma refluksini muistuttaa olemassaolostaan, niin myös Jensku puklaa oikein kaaressa. Myös hänellä refluksia? Nyt on käynnissä kokeilu, josko omat syömiseni auttaisivat myös pikku-neitiä. Ruoanlaatuun pitää myös alkaa panostamaan. Ei eineksiä enää!

Seurantaa projektin etenemisestään teen kerran kuukaudessa, aina 12. päivä. Tässä tämän hetken tilanne:
Painoa pudonnut -12,4kg synnytykseen lähdöstö ja kuukaudessa -100g. Jäljellä 8,3kg.
Mittojen muutos kuukaudessa:
Rintojen alta -3cm
Vyötärö -2cm
Maha +0,5cm
Lantio -0,5cm

JA LISÄTÄÄN VIELÄ HAASTE ITSELLENI. Eli joka kuukausi haastan itseni johonkin.
Haaste 1. Suurin ongelmani on juomattomuus, siis ihan veden juomattomuus. Seuraavan kuukauden haaste on juoda joka päivä 3 litraa vettä.


Näillä mennään eteenpäin! Pitäkää peukkuja ja potkikaa persiille!

Blogin lupauksia ja pienentymistä

Rv 36+ (tähän lisätään
vielä +2kg) +15kg

Blogini kuvauksessa mainitsen, että yksi tavoitteeni on tehdä lapsille ruokaa. Noh, tämä on kyllä vähän niin ja näin. Ainakin laadullisesti. Lapset kuvittelevat syövänsä ihan erilaista ruokaa, koska makarooni on vaihtunut nuudeliksi. Ero ei ole oikein suuri, koska kyseessä on vehnänuudeli, jota syödään ketsupin kanssa. Noh, noh... Ehkä tämä joskus sitten onnistuu. ;D

Entä sitten se kodin hoito. Pyykkiä olen pessyt moooonta koneellista. Ja kyllä ne on tullut suhteellisen pian viikattua ja kaappiinkin vietyä. Eli edistystä on. Tai sitten taantumaa. Riippuu vertaako tilanteeseen ennen raskautta vai raskausaikana. Imuria olen myös ulkoiluttanut ja ei tämä koti ihan niiiiin kaaos ole kuin ennen raskautta (paitsi juuri tänään). Ja halua olisi pitää koti siistinä (tätä ei ollut ennen), mutta sylivauva ei ole oikein (vielä) mahdollistanut. Joten toivoa on.

4vrk synnytyksestä (-6kg)

Parhaiten olen onnistunut pienentämään itseäni (tosin tämä ei lue kuvauksessa). 10kg jo ohitettu ja enää olisi 4,5kg jäljellä lähtöpainoon. Hyvä minä ja imetys (?). Lähtöpainon saavutuksen jälkeen urakka jatkuu vielä sellaisen 6kg verran.

Ruokavaliota yritän saada vähähiilihydraattiseksi, mutta... repsahtelu on turhan helppoa. Kaikki herkut pitäisi saada piiloon. Nyt kun saisi skarpattua viikon noiden herkkujen kanssa, niin helpottaisi. Miksi alku on niin hankalaa? Ilon aiheita on kuitenkin se, että sain ennen raskautta käytössä olleet farkut jalkaan. Ja ne eivät tuntuneet edes yhtään ahdistavilta. 

3vk5vrk
synnytyksestä (-10,5kg)

Innolla odotan marraskuuta. Olen päättänyt, että marraskuussa alkaa tanssiminen ja liikunta muutenkin.Suosituksia Hollolan tanssillisista liikuntamuodoista otetaan vastaan!!! Ja koska mies on innostunut salilla käynnistä, niin tottahan toki minäkin seuraan perässä.