Tää ei taho

Eilen illalla se iski. Ihan uusi ajatus päähän. Olin ihan ällikällä lyöty. Mitä mulle on tapahtunut?

Kaikki alkoi siitä, kun tiistaina kävin keskustelemassa esimieheni kanssa. Kävimme läpi työhön liittyviä asioita ja keskustelussa tuli esiin sanoja kuten henkilökohtaiset tavoitteet, sertifiointi, tiukentuneet säädökset ja niin edelleen. Lisäksi kävi ilmi, että sijaiseni on pärjännyt erinomaisesti. Kun töistä lähdin, ei jäänyt sellaista oloa, että kunpa olisin saanut jäädä hommiin.

Tosiaan eilen illalla sain itseni kiinni ajattelemasta:  "Mä en halua mennä töihin. Mä haluan olla kotona." Olin todella yllättynyt. Minä, uraäti, ajattelen, että haluan olla kotona vailla työn tuomia haasteita. Ajatus henkilökohtaisista tavoitteista jopa ahdisti!

Ja toinen asia, mikä on yllättänyt on haluni sisustaa ja järjestellä kotia. Mies jo heitti, että olenko taas raskaana. Sukulaiset ja pomo, älkää pelätkö, EN ole. Olen tässä haaveillut isommasta kodista, mutta teimme päätöksen, että jäämme tähän. Nyt haluan kotia isomman tuntuiseksi ja tämä onnistuu kun alkaisi vähentää tavaramäärää. Lisäksi haluan rempalla olevat asiat kuntoon, jotta tässä on vielä parempi asustaa. Koti ja piha ovat ihania jo nyt, mutta pienillä jutuilla tästä saisi vielä toimivamman kodin.

Näillä siis mennään eteenpäin. Kotona olen vielä puoli vuotta, tämän hetken suunnitelman mukaan. Tuon ajan käytän lapsista nauttimiseen ja kodin uudelleen suunnitteluun. Saa nähdä mitä keksin parin seuraavan päivän aikana, kun jäin pikku-neidin kanssa kaksin kotiin. ;)

P.S. Ruokaa en osaa/viitsi vieläkään laittaa, joten kaikki asiat eivät ole muuttuneet. Ja sormet syyhyävät jo kovasti neulomaan, mutta mitä? Ideoita saa antaa!

Kuvakollaaseja

Vaikka nämä kuvat olenkin jo Facebookissa julkaissut, niin haluan niistä yhden yhteisen julkaisun. Huomasin jo isomman neidin vauva-aikana, että oli hauskaa kuvata lapset samanlaisissa asuissa (mitä nyt unisex-vaatteita löytyi) sekä vaatteissa, jotka olleet myös minulla päällä. Nyt pikku-neiti pääsee myös samanmoisiin vaatteisiin. Tässä tulosta:

Pikku-Tikrut

Esikoinen sai muistaakseni Tikru-puvun lahjaksi. Pikku-Neiti 2012 (1kk), esikoinen 2004 (3vko) ja isompi neiti 2007 (2kk).

Sitten retroilua

Minun vauva-aikaiset bambi-potkuhousut. Pikku-neiti 2012 (1kk), minä 1983 (4-5kk) ja isompi neiti 2007 (1kk). Ai, olenko minä jotenkin ollut pienin?

Tämä haalari on ollut myös minun päälläni, mutta harmikseni en löytänyt kuvaa. Esikoinen 2004 (1kk) isompi neiti 2007 (3vko) ja pikku-neiti 2012 (5vko).

Sininen mekko on minulla päällä hiukan vanhempana kuin omilla neideilläni. Minä 1983, isompi neiti 2007 (1kk), pikku-neiti 2012 (5vko).

Tietenkin, jos olisin ollut erittäin taiteellinen ihminen, niin olisin lavastanut jokaisen kuvan samanlaiseksi. Koska en ole sellainen ihminen, niin kuvat ovat hauskoja muistoja.

Torkkupeitto -projektissa mukana

Koska puikot pysyvät kädessä ja tavoitteena on olla kotiäiti, niin pitihän sitä osallistua päiväunivouhotukseen mukaan. Kyse siis Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Vartiaisen torkkupeiton valmistus. Ylijohtaja on taannoin maininnut, että kotiäitiys on mukavaa velttoilua eikä sitä tulisi rahoittaa niin pitkää. Vähän aikaa sitten, samainen ylijohtaja mainitsi ottavansa päivätorkut työaikana. Tästähän nousi kohu ja Huono Äiti alkoi facebookissa puuhata torkkupeittoa.

Itse en ole tainnut koskaan olla kotihoidon tuella. En ole ihan varma, mutta näin luulisin. Jos olen ollut, niin en ainakaan paria kuukautta kauemmin. Näin ollen kotihoidontuen ajallinen lyhentäminen ei minua kosketa henkilökohtaisesti. Itse olen voinut helpostikin laittaa pienen lapsen hoitoon. Esikoinen oli 10 kuukauden ikäinen kun aloitti hoidon. Keskimmäinen oli vuoden ja neljä kuukautta, suunnilleen. Tuorein tulokas menee todennäköisesti hoitoon vuoden ikäisenä. Kuitenkin mielestäni kotona viihtyville äideille tulisi suoda mahdollisuus olla kotona lapsien kanssa.

Ja päivätorkut työaikana. Uskon vahvasti, että torkut parantavat työkykyä päivän aikana. Eli torkut ylijohtajalla periaatteessa ihan positiivinen asia. Kuitenkin, tuo mahdollisuus tulisi suoda kaikille, niin töissä oleville kuin kotonakin työtä tekeville (= kotiäidit).

Eilen lähti 20x20 tilkkupalanen Huono Äiti Oy:n osoitteeseen. Saa nähdä pääseekö palaseni ylijohtajan torkkutäkkiin vai johonkin muuhun täkkiin. Jos oikein muistan, niin useampi kohde on ideoijalla mielessä, jos täkkejä valmistuu useampi.

zzzzZZZZZzzzz.......

Nyt on taas elämänvaihe sellainen, että muistaa kunnollisten yöunien tärkeyden. Yksikin huonommin nukuttu yö tekee ihmisen hetkellisesti zombiksi. Ja annas olla, kun näitä öitä tulee useampi putkeen, ihmisestä tulee ihan nuutunut. Kuitenkin jos oikein muista edellisiltä kerroilta: tarpeeksi monta huonoa yötä turruttaa ihmisen. Väsymystä ei huomaa ennen kuin väliin tulee hyvin nukuttu yö.

Miten olisi parasta? Tietenkin siten, että vauva herää maksimissaan kerran yön aikana syömään. Jos tämä unelmavaihtoehto unohdetaan, niin kumpi olisi parempi: pidempi huonojen unien jakso, jolloin väsymys puhkeaa vasta kun saa nukkua kunnolla vai yksittäiset huonot yöt, jolloin seuraava päivä menee zombina. Ja yksittäistä on vielä se, että huonoja öitä tulee 1-2 kertaa viikossa. Nämä yöt eivät saa olla peräkkäisiä.

Vaikea valinta.

Alkujaan meillä nukuttiin 1-2 herätyksellä eli minun mittapuun mukaan sain hyvät yöunet. Tällöin oli aivan kamalaa kun väliin tuli huono yö (3-4 herätystä). Se seuraava päivä oli ihan hirveä. Aamulla kun heräsin, niin olin heti kiukkunen. Ja kun itse on kiukkunen, niin kiukku tarttuu kaikkiin lapsiin. Sitten kaikki kiukuttelee ja koko päivä on pilalla. Noin viikon pikku-neiti on ruokaillut 3-6 kertaa yössä. Itse olen saanut nukkua 1-2 tunnin pätkiä putkeen. Olenhan minä väsynyt, mutta jotenkin toimintakykyisempi enkä ehkä yhtä kiukkuinen (toki tätä pitäisi kysyä mieheltä). Silti, tahtoo nukkua! Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolet. Eli en osaa tehdä valintaa, kun niitä jatkuvia hyviä unia ei saa valita. :D

Jos valintaan saisi lisätä mahdollisuuden päiväunista, niin silloin valitsisin satunnaiset huonot yöt. Tällöin kiukkupäivän voisi pelastaa päiväunilla. Toisaaltaan, jos aina saisi nukkua päiväunet, niin kyllähän sitä jaksaisi paremmin monet huonot yöt. Eli taas lopputuloksena EI RATKAISUA.

Tämän turhan päiväisen pohdinnan tarkoitus oli se, että ihminen tarvitsee unta. Yhtäjaksoista unta. Sitä ei ole nyt toviin tarjolla, joten toivon todella vähintään 4 tunnin unipätkiä mahdollisimman pian. Ja se optio päiväuniin myös kiitos!

P.S. Tuolleen kun voisi nukkua kuin vauva. Aina kun siltä tuntuu, niin silmät kiinni ja zzzZZZZzzz.

Blogin lupauksia ja pienentymistä

Rv 36+ (tähän lisätään
vielä +2kg) +15kg

Blogini kuvauksessa mainitsen, että yksi tavoitteeni on tehdä lapsille ruokaa. Noh, tämä on kyllä vähän niin ja näin. Ainakin laadullisesti. Lapset kuvittelevat syövänsä ihan erilaista ruokaa, koska makarooni on vaihtunut nuudeliksi. Ero ei ole oikein suuri, koska kyseessä on vehnänuudeli, jota syödään ketsupin kanssa. Noh, noh... Ehkä tämä joskus sitten onnistuu. ;D

Entä sitten se kodin hoito. Pyykkiä olen pessyt moooonta koneellista. Ja kyllä ne on tullut suhteellisen pian viikattua ja kaappiinkin vietyä. Eli edistystä on. Tai sitten taantumaa. Riippuu vertaako tilanteeseen ennen raskautta vai raskausaikana. Imuria olen myös ulkoiluttanut ja ei tämä koti ihan niiiiin kaaos ole kuin ennen raskautta (paitsi juuri tänään). Ja halua olisi pitää koti siistinä (tätä ei ollut ennen), mutta sylivauva ei ole oikein (vielä) mahdollistanut. Joten toivoa on.

4vrk synnytyksestä (-6kg)

Parhaiten olen onnistunut pienentämään itseäni (tosin tämä ei lue kuvauksessa). 10kg jo ohitettu ja enää olisi 4,5kg jäljellä lähtöpainoon. Hyvä minä ja imetys (?). Lähtöpainon saavutuksen jälkeen urakka jatkuu vielä sellaisen 6kg verran.

Ruokavaliota yritän saada vähähiilihydraattiseksi, mutta... repsahtelu on turhan helppoa. Kaikki herkut pitäisi saada piiloon. Nyt kun saisi skarpattua viikon noiden herkkujen kanssa, niin helpottaisi. Miksi alku on niin hankalaa? Ilon aiheita on kuitenkin se, että sain ennen raskautta käytössä olleet farkut jalkaan. Ja ne eivät tuntuneet edes yhtään ahdistavilta. 

3vk5vrk
synnytyksestä (-10,5kg)

Innolla odotan marraskuuta. Olen päättänyt, että marraskuussa alkaa tanssiminen ja liikunta muutenkin.Suosituksia Hollolan tanssillisista liikuntamuodoista otetaan vastaan!!! Ja koska mies on innostunut salilla käynnistä, niin tottahan toki minäkin seuraan perässä.

Vaaleanpunaista unelmaa ja arkea

Tämä kirjoitus piti kirjoittaa, kun pikkuneiti oli viikon. Sitten piti kirjoittaa, kun hän oli kaksi viikkoa vanha. Tämän jälkeen piti kirjoittaa viime keskiviikkona, kun ikää tuli kolme viikkoa. Nyt vasta saan aikaiseksi. Suurin syy saamattomuuteen on ollut yksikätisyys. Pikkuneiti viihtyy erittäin hyvin sylissä, ja tällöin on vain yksi käsi käytössä kirjoittamiseen. Laiskuus on iskenyt, ja kirjoittaminen jäänyt.

Pikkuinen Hello Kitty

Tosiaan, siitä on kolme viikkoa ja kaksi päivää, kun perheemme kolmas rakkauspakkaus syntyi. Kuluneet viikot ovat menneet hujauksessa. Uuteen ihmiseen tutuistuimme muutaman päivän, ja sitten alkoikin arki. Päivät koostuvat esikoisen koulusta ja isomman neidin kerhosta. Lisäksi joka viikko olemme ravanneet neuvolassa, kun pikkuneidin paino ei tahtonut nousta käyrien mukaan. Onneksi pääsimme pois kasvukontrolleissa, kun tällä viikolla vihdoin tuli ohitettua syntymäpaino.

Ensimmäistä kertaa liinassa 7vrk iässä.

Pikkuneiti on aivan ihana. Elo on vaaleanpunaista unelmaa ja tyttö antaa äidin nukkua suhteellisen hyvin. Viime yönä pikkuneiti nukkui putkeen jopa 7 tuntia. Tämän kun kirjoitin, niin ensi yönä sitten valvotaan. Näinhän se menee? Päivisin tyttö haluaa olla sylissä. Parhaiten nukkuu sylitellessä tai aivan mahtavassa keksinnössä, kantoliinassa!!! Kahtena viime päivänä päivänukkumiset ovat olleet entistä haasteellisemmat. Paras nukkumispaikka on ollut autokaukalo. Siinä neiti nukkui jopa pari tuntiakin. Huonoin unipaikka on vaunut, elleivät ne liiku. Heti kun vaunut pysähtyvät, niin pikkuneiti herää. Kun hänet kantaa sisään kopassa, niin siinä sattaa jatkaa unia parikin tuntia.

Itse voin hyvin. Yllättävän hyvin. Päivittäin kaipailen kyllä pieni päikkäreitä (puolikin tuntia riittää) ja aika usein ne saankin. Paitsi eilen, jolloin päiväunet olisivat olleet niin tarpeen. Superväsyneenä kaikki oli ihan tyhmää. En olisi millään jaksanut lähteä isomman tytön jumppaan kaveriksi. Onneksi kuitenkin menin sinne, ja kaiken lisäksi pikkuneiti nukkui koko jumpan ajan käytävällä anopin vahdissa. Olin niin onnellinen kun sain viettää laatuaikaa isomman neidin kanssa.

Osaan ottaa rennosti.

Keskiviikko oli jännittävä päivä. Lähdin kaikkien lasten kanssa taskulampputapahtumaan. Selvisin hengissä. Kiersimme 40 minuuttia maastossa. Oli aikamoista jumppaa äidille. Lisäpainoa toi pikkuneiti, joka oli retken ajan kantoliinassa. Kaikki meni oikein mahtavasti, mitä nyt äiti kertaalleen humpsahti kumoon. Onneksi kyykyn kautta pepulleen, niin pikkuneiti säilyi vahingoitta. Vaarallisia nuo liukkaat mäenrinteet.

Kuluvalla viikolla olen myös testannut lentämistä paikasta A paikkaan B. Keskiviikko oli aikamoista haipakkaa. Ensimmäinen todellinen "arkipäivä". Aamulla vein ensin tyttöjen kanssa esikoisen kouluun kahdeksaksi. Tästä suuntasimme ystävälleni aamukahville. Yhdeksäksi vein isomman neidin ja ystävän lapsen kerhoon. Tämän jälkeen tunniksi kotiin, joka kului pikkuneitiä ruokkiessa ja kakkavaippoja (huom. monikko) vaihtaessa. Sitten kipittelimme puoli yhdeksitoista neuvolaan. Kahdeltatoista olin pikkuneidin kanssa hakemassa isosiskoa pois kerhosta, ja sitten kiidimme kotiin (autolla), sillä saimme vieraita. Tämän jälkeen hengähdimme hetken, kunnes illalla suuntasimme edellä mainitulle retkelle. Huh huh, mutta hengissä selvisin. Näin kotiäitinä ei aika käy pitkäksi. Ja pää pysyy virkeänä, kun koko ajan pitää miettiä, mitä pitikään seuraavaksi tehdä.

Entäs isommat lapset? Miten ovat ottaneet uuden perheenjäsenen vastaan? Vastaus on, että erinomaisesta. Molemmat ovat niin rakastuneita. Kumpikaan ei malttaisi olla hetkeäkään erossa pikkusiskostaan. On se vain niin ihanaa seurata sisaruksia.

Sanoja ei tarvita kertomaan kuinka innoissaan isosisko on.

Isoveljen sylissä.

Ja omat tunteet. Olen niin rakastunut kaikkiin lapsiini. En voi ymmärtää, miten tämä rakkauden määrä vain kasvaa ja kasvaa. Kyllä minulla vaan on maailman ihanimmat lapset. Ja tähän on hyvä lopettaa tämä kirjoitus.

Minun rakkaat mussukat.