Esimerkiksi eilen:
Neiti halusi syödä samalla kuin minä söin. Neiti halusi lasagnea. Annosta ei olisi saanutkaan lämmittää, ja lisäksi neidin olisi pitänyt saada minun annos. Tätä sitten huudettiin tunti. Toki välillä syyksi vaihtui väärät nakit ja niin edelleen. Tilanne laukesi kesän ehdottomalla huippuviihdykkeellä, mutta siitä lisää myöhemmin.
Illalla kun olimme valmistautumassa nukkumaan, niin neiti totesi, ettei ole käynnyt suihkussa. Pariin päivään ei ollutkaan käynnyt, joten suihku oli erittäin järkevä ajatus (ainakin ennakkoon). Kuitenkin 1) neiti ei olisi halunnut tulla pois 2) häntä ei olisi saanut kuivata. Koska tyhmä äiti meni kuivaamaan, niin seurasi 45 minuutin huuto, että pitää päästä suihkuun. Lopulta päästin, mutta hups... olikin kylmä. Sitten ei olisi taaskaan saanut sammuttaa lämmintä suihkua. Lopulta ilmoitin suihkun sammutettuani, että jää sitten kylppäriin. Tovin huutamisen jälkeen, pitikin saada olla ihan kuiva. Ja voi, että kun ei voinut käydä nukkumaan, kun hiukset olivat märät.
Ja tänään:
Mies tuli Jennan kanssa töitteni jälkeen työpaikan parkkikselle, koska teimme "vahdin vaihdon". Jennapa olisi sitten halunnut istumaan etupenkille. Ja missään nimessä ei olisi halunnut istuimen turvavöitä. Tätä asiaa sitten huudettiin koko 10 km automatka. Matkaan meni lähes 30 minuuttia, koska kahdesti piti pysähtyä, kun neiti sai vapautettua kätensä istuimen vöistä. Ja huutohan luonnollisesti jatkui kotona.
Kotona myös tuli toinenkin episodi alkuillasta, mutta enpä muista enää mistä syystä. Ja sitten sängystä olisi pitänyt päästä jälleen suihkuun. Tätä sitten jaksettiin huutaa taas puolisen tuntia. Mukaan mahtui pissat tuulikaappiin ja pikapesusta kieltäytymiset. Ja tietenkin vakiohuuto, jos lähden näköpiiristä: "Minun äitini on poissa."
Jenna on ihan yhtä tempperamenttinen kuin mitä Johanna on. Tai oli. 3,5 vuotiaana Johanna jaksoi huutaa 2,5 TUNTIA, jostain asiasta joka aikuisen mielestä oli mitätön. Lapselle toki lämmitetty ruoka voi olla iso asia. Johannan kanssa yhteenotot eivät ole enää päivittäisi, joten isompi neiti on onneksi kasvanut jo reippaaksi koululaiseksi. Tästä siis voidaan päätellä, että neljän vuoden päästä Jennankin kanssa helpottaa.
Kaikesta kiukkuilusta huolimatta, niin on tuo neiti (ja kaksi muutakin mukeloa) vain niin rakkaita. Jennan kiukkuilujen jälkeen usein juttelemme, että nyt kiukutti. Ja kiukutteluista huolimatta, äiti rakastaa Jennaa AINA! Ja Jenna kuulemma rakastaa myös äitiä. Yöunille neiti sitten nukahtaa viekussa, usein halauksessa.
Voimia ja pitkää pinnaa äidille uhmakohtauksiin!
VastaaPoista