Salamoita ja jyrinää

Viime yönä heräsin hiukan ennen yhtä siihen, että jossakin jyrisee ja välillä kovaakin. Äkkiä ylös ja irroittamaan sähköjohdot (onkohan enää välttämätöntä?). Palasin takaisin nukkumaan, mutta jonkin ajan päästä oli noustava ylös katselemaan luonnon valoshowta. Minusta on ihana katsella salamointia turvallisesta paikasta. Luonto näyttää mahtiaan silloin. Jyrinöistä en pidä, sillä ne hiukan pelottavat. Nurinkurista kyllä. Salama on iskenyt jo "maahan" ennen kuin jyrinä kuuluu. Jyrinä on kuitenkin iso osa tarkkailua, koska etäisyyslaskenta kuuluu ukkosmyrskyn seuraamiseen hyvin olennaisesti.

Muistan hyvin Kouvolan matkan kymmenisen vuotta sitten. Olin mieheni ja parin kaverin kanssa leirintäalueella retkeilemässä. Lähdin mieheni kanssa illalla humpalle ja sitten koitti ukonilma. Ylhäältä tanssipaviljongilta oli hienot näkymät. Yhtä hyvää paikkaa ei ole ollut seurata upeita salamoita. Jossain vaiheessa sitä tajusi, että tästähän on vielä palattava tuonne alas, järven rannalle yöpymään. Suunta oli sama, jossa salamointi näkyi. Onneksi me yövyimme asuntovaunussa, kaverit taas olivat teltassa.

Toinen hyvin mieleeni jäänyt ukonilma oli parisen vuotta sitten kesällä. Vielä ei ollut kovin myöhä, kun istuin terassilla ja katselin salamointia sekä laskin niiden etäisyyttä. Tunnelma oli ihan erilainen kuin koskaan ennen. Jollain tapaa rauhallinen, mutta enteellinen. En osannut selittää, sitä kummallista haikeaa tunnetta, joka oli läsnä ukonilmaa seuratessa. Muutama tunti ukon ilman jälkeen sain tiedon mummoni pois nukkumisesta. Silloin ymmärsin vallinneen olotilan. Tunnelma oli kuin mummi olisi tehnyt lähtöä ukonilman aikana, kuitenkin erittäin levollisin mielin. Nykyään ukonilmat tuovat aina mummin mieleen. Tulee myös hetkittäinen pelko, onko joku muu lähdössä maanpäältä pois.

Palataan menneistä viime yöhön. Ukonilma oli ihan erilainen kuin aikaisemmin. Koko taivas välkkyi taukoamatta, mutta jyrinöitä ei ollut samalla tiheydellä. Myöskään itse salamaa en nähnyt kertaakaan.Tilanne oli hiukan pelottava tai oikeastaan jännittävä. En voinut laskea ukonilman etäisyyttä. Satunnainen jyränä ei kertonut, mistä välähdyksestä oli peräisin. Mieleen heräsi kysymyksiä:

• Miksi en nähnyt itse salamaa sellaisena sahalaitakuviona, jollaisena se yleensä nähdään? 
• Miksi taivas vain välkkyi eikä ääntä kuulunut? 
• Kuuluko jyrähdys ainoastaan silloin, kun salama kohtaa maan? 
• Voisiko ukonilma olla vain pilvissä tapahtuvaa, jolloin ääntä ei kuulu? 
• Olenko vain liian kaukana ukonilmasta? 
• Kuinka pitkän matkan päästä voi nähdä salamointia?

Näitä kysymyksiä mietiskelin kun toista tuntia katselin taivaan välkehtimistä. Miettiminen jatkui myös nukkumaan palattuani, ja silloin päätin, että tästä pitää kirjoittaa. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Aamun aloitin hakukoneilla leikkimällä. En halunnut liian kattavaa tietomäärää, joten pysyin suomenkielisissä sivustoissa. Niistäkin päädyin aina Ilmatieteenlaitoksen sivustolle lukemaan Ukkosesta ja salamoista. Luin tovin tekstiä, josta en ymmrätänyt mitään. Ehkä syynä oli yöllä valvominen ja siihen nähden aikainen ajankohta. Onneksi sivustolla oli hakukenttä ja sitä kautta pääsin Kysymyksiin ja vastauksiin. Luettava teksti muuttui ymmärrettävämmäksi ja saatoin löytää selityksen viime yön erikoiseen ukonilmaan. Kohta "Mikä on elosalama?" kuullosti melko osuvalta. Seuraava teksti on kopioitu suoraan Ilmatieteenlaitoksen sivustolta kohdasta Kysymyksiä ja vastauksia - Salama ja ukkonen.

Mikä on elosalama?

Säätilassa, jossa ukkosta esiintyy, on ilman lämpötilajakautuma usein sellainen, että ääniaalto taipuu ylöspäin (vastaava ilmiö valoaalloilla on kangastus). Kun ukkospilvi on 15-20 km etäisyydellä, salaman jyrinä ei ehkä tavoita maanpinnalla olevaa havaitsijaa, joka kuitenkin saattaa nähdä leimahdukset näin kaukaa. Elosalama on siten ’tavallinen’ salama, joka sattuu esiintymään sopivalla hetkellä ja sopivalla etäisyydellä havaitsijasta.

Kaukaiset leimahdukset näkee parhaiten pimeänä aikana, esim. elokuun alkupuolella, jolloin usein esiintyy vielä rajuja ukkosia. Kesä- ja heinäkuussa valoisuus haittaa kaukaisten salamoiden näkemistä, varsinkin kun suurin osa salamoista esiintyy jo iltapäivällä. Elokuussa yöllisten ukonilmojen osuus kasvaa samalla kun pimeä aika pitenee. Elosalaman nimitys siis heijastelee sen parasta esiintymiskautta.

Eli yksinkertaisin vastaus viime öiseen räiskyntään taisi olla se, että olin liian kaukana ukkospilvestä. Tällöin ei aina kuule jyrinää vaikka näkee välähdyksen. Uusia ukkosmyrskyjä on luvatta myös täksi päiväksi. Katsellaan ja laskeskellaan millaisia ne ovat.

Ja laskukaavahan oli seuraava: Välähdyksestä aletaan laskemaan sekunteja jyrähdykseen asti. Saatu luku jaetaan kolmella. Tällöin tulokseksi saadaan ukkosen etäisyys kilometreissä.