Pikkuinen ihme

Millaista on olla täti? 

Aivan ihanaa!

Millaista on olla täti, kun on saanut olla siskontytön syntymässä mukana?

Sanoin kuvaamatota!

Kuten aikaisemmin valoitinkin, niin olin mukana siskontyttöni syntymässä. Minusta ja siskosta, minä olen olen se järjenääni, joten se oli osani synnytyksessäkin. Muutaman kerran jouduin siskoani kovistelemaankin, mutta ihan hyvin me pärjättiin. Sisko oli alkujaan pelännyt, että miten hän selviää, kun on siellä ketarat levällään minun nähdeen. Kuten itse muistelinkin, ei sitä synnyttäessä muista miettiä tuollaisia. Ja tämän siskokin muisti jossain kohtaa mainita.

Sen voin sanoa, että paljon helpompaa on itse synnyttää ja kokea kipu kuin olla tukihenkilönä. Sitä on melko avuton olo.  Et osaa tehdä mitään tai et tiedä mitä tekisit. Huoli toisesta.

Synnytyshän käynnistettiin. Minut lähetettiin aamulla töihin, kun olin vienyt siskon synnärille. Töissä kerkesin olemaan 40 minuuttia, kunnes tuli kutsu takaisin. Alkujaan kaikki etenikin nopeasti, mutta sitten tyssäsi. Ja sitten tulikin yö. Hommat seis. Sitten yritettiin nukkua. Sisko sai nukuttua noin kolme tuntia pätkissä. Minulla taisi tulla enintään 1,5 tuntia pätkissä.

Aamulla aikaisin aloitettiin käynnistys uudelleen, kun aamuyöstä oli huomattu, että siskon tulehdusarvot olivat koholla. Pikkuinen ei tykännyt keinotekoisista supistuksista, joita tosin ei kunnolla edes lähtenyt tulemaan. Seurasin tarkkaan käyriä, ja aloin varautua sektioon. Tai siihen, miten psyykkaan siskon siinä kohtaan. Kohta tulikin lääkäri ja ilmoitus, että kiireellinen sektio. Tässä kohtaan oli mielestäni iso hyöty se, että en ollut isänä läsnä. Tiesin, ettei mitään suurta hätää ole, joten pystyin rauhoitella siskoa. Ja kertoa niitä faktoja. Ja se, että tiesin, että jos näin käy, niin isä/tukihenkilö jää yksin. Hiipparoin siitä sitten "isien" taukotilaan, ja odottelin.

Kauaa en kerennyt odotella, kun pikkuinen tuotiin punnittavaksi. Sitten sainkin kunniatehtävän eli pitää neitiä pari tuntia ihokontaktissa. Onnistuinpa nukahtamaan siinä. Siinä sylitellessä ajattelin, että ihan kuin pikkuinen olisi oma. Toki tästä ajatuksesta olen päässyt jo eroon. Kyllä tuo tirppana on ihan siskon oma, jota täti saa välillä vähän lainailla.

Ihokontaktissa.

Kaikki ovat ihan rakastuneita pikkuneitiin. Suurin fani kyllä taitaa olla meidän Jenan. Neiti höpisee serkustaan koko ajan. Ja oli kyllä niin otettu, kun sai silittää sekä PITÄÄ SYLISSÄ vauvaa. Kyllä tuo oma pikkuinen kasvoi hetkessä niin suureksi. Kyllä Joona ja Johannakin ovat ihan myytyjä... ihan niin kuin jokainen joka on pikkuisen nähnyt.

Yllätys oli suuri, kun Jenna antoi minun pitää tirppanaa sylissä. Ei osoittanut siinä hetkessä mustasukkaisuutta, ja oli mukana auttamassa hoitamisessa. Tämä lupaa hyvää sitä ajatellen, että tirppana tulee toisinaan myös meille hoitoon.