Arvatkaas mitä tajusin eilen ajattelevani?
No, että en muuten enää kaipaa yhtään kotiäitiyttä.
Tästä voipi päätellä sen, että viihdyn töissä hyvin. Oli kyllä järjettömän hyvä ratkaisu vaihtaa työtehtäviä. Toki lyhennetty työpäivä on vielä ihan kiva juttu, kunhan vain muistaa lähteä töistä pois.
Voitteko kuvitella?
Aamulla kotoa lähtö on helposti yhtä huutoa kaikilta. Oma tuuli on kaikkea muuta kuin hyvä. Kun sitten astuu työpaikalle sisään, niin tsadaa... on taas hyvällä tuulella. Näin vain sattuu olemaan tällä hetkellä.
Tykkään työtehtävistä. Pidän todella paljon työkavereista. Ilmapiiri on töissä mahtava. Ja eipä ole pomoissakaan valittamista.
Ja lisäksi työäidin lisäksi alkaa uraäitikin kolkutella taas ovella.
Perjantaina sain kuulla, että yhteen projektiin oltaisiin kaipailtu vapaaehtoisia. Projektin aikana olisi pitänyt olla 2 kuukautta Helsingissä töissä. Mä lähes tulkoon ilmoittauduin. Jos ajankohta olisi ollut toinen (projektin käynistyessä miehen työtilanne on sellainen, ettei vapaapäiviä ole), niin olisin ilmoittautunut. Jos olisin päässyt projektiin mukaan, niin se olisi tietänyt yhteensä kolmisen tuntia työmatkoihin päivässä. Ja sitä, että lopettaisin osittaisen hoitovapaan.
Mutta siis, nyt en osallistunut tähän projektiin, innolla kuitenkin odotan seuraavia. Ja olisi kiva testata tuota Helsinkiin kulkemista projektin merkeissä, koska jos haluaisin edetä uralla asiantuntijatehtäviin, niin tällä hetkellä nykyisessä yksikössäni se tietäisi Helsinkiin siirtymistä.
Tällä viikolla on tulossa kehityskeskustelut... ja kyllä ilmoitan, että asiantuntijatehtävät kiinnostavat. Jos jokin mahtava tulisi eteen, niin vaikka heti. Realistista olisi kyllä, että parin vuoden päästä voisi ajatella töitä myös Helsingistä.
Nyt vain pitäisi selvitellä, että millaisiakohan nuo asiantuntijahommat olisivat. Olisiko siellä jotain minulle. Uraäiti nostaa jälleen päätään.
P.S. Oli pakko muokata blogin otsikkoa... osoite kuitenkin pysyy samana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi.